Teksti julkaistu Houtbeckers, E. & Kallio, G. (2022). Kohti vahvaa kestävyyttä ja heikkoa tietämistä: Monilajista toimeen tulemista pohjolassa. Elonkehä: syväekologinen kulttuurilehti, 2022(3).
Kova kehote?
Ekologisesta kriisistä puhuminen tuntuu lattealta. Mitä uutta voisimme enää todeta? Elinympäristöjemme heikkenevästä tilasta on tuotettu jo paljon tietoa, mutta se ei ole johtanut tarvittaviin muutoksiin esimerkiksi politiikassa ja taloudessa (Katajavuori 2022). Siksi elämme aikaa, jossa huomaamme toimeen tulemisemme pitkällä tähtäimellä vaarantuneen.
Maailman hyväosaisten aiheuttaman ekokriisin eteneminen sysää liikkeelle monenlaisia muutoksia ja muuttoaaltoja pakottaen kansallisvaltiot ja kansainväliset instituutiot pohtimaan resurssien uusjakoa. Koska pohjoisten ja arktisten alueiden kaivamattomat mineraalit, puhdas vesi ja metsä- ja viljelysmaat tarjoavat ihmisille suotuisat elinolosuhteet, voivat ne samalla houkutella yhä uusia hyödyntäjiä (Mustonen 2014). Tällöin (viimeistään) globaali pohjola ja arktiset alueet siirtyvät geopoliittisesta periferiasta valtaeliitin intresseihin ja paine Pohjoiseen kohdistuvalle riistolle (extractivism) kasvaa.
Luonnonvarojen ylikulutuksen vaikutuksesta muuttuvat elinolosuhteet eivät muuta vain ihmiselämää, vaan vaikuttavat myös muunlajisiin: toiset lajit ja niiden elinympäristöt kuihtuvat ja toiset alkavat kukoistaa.
Miten suhtaudumme meneillään olevassa ja alati kiihtyvässä elinympäristöjen muutoksessa toimeentuloon ja — ennen kaikkea — monilajiseen toimeen tulemiseen? Ihmisten lisäksi kun myös muut lajit joutuvat tulemaan toimeen muuttuvassa boreaalisessa pohjoisessa. Tässä kohtaa voisimme jälleen kerran todeta, että pyrkiessämme kohti kestävyysmurrosta tarvitsemme vahvaa kestävyyttä. Vahvan kestävyyden perusajatus — tai oikeastaan maailmankuva, jossa ihminen on riippuvainen muunlajisista toimijoista ja vain yksi osa laajempaa elämän verkkoa — lienee monelle Elonkehän lukijalle tuttu (Ruuska & Heikkurinen 2021). Toisin kuin heikon kestävyyden kolminaisuudessa, jossa ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys mielletään samanarvoisiksi, vahvassa kestävyydessä talouden suhteet nähdään alisteisena paikallisten ekosysteemien hyvinvoinnille. Mutta vaikka hokisimme viimeiseen saakka, että talouden tulisi olla alisteista ekologian lainalaisuuksille, eikä toisinpäin, vastassamme olisi edelleen haaste määritellä, millainen toimeen tuleminen on mahdollista ja toivottavaa näiden lainalaisuuksien puitteissa. Siksi vahvan kestävyyden lisäksi palaamme yhä uudestaan siihen, että tarvitsemme myös heikkoa tietämistä.
Olemme tulleet heikon tietämisen äärelle tutkimuksiemme kautta ja haluamme tässä tekstissä jakaa kokemuksiamme ja ajatuksiamme heikosta tietämisestä. Väitämme, että ekokriisin aikakaudella tulisi pyrkiä kohti vahvaa kestävyyttä ja heikkoa teoriaa (KovaKehote). Molempia tarvitaan, samanaikaisesti.
Taulukossa kestävyyden ulottuvuudet (heikko/vahva) viittaavat maailmankuvaan, eli siihen, miten hahmotamme ihmistoiminnan osana muunlajista elämää. Tietokäsitys viittaa siihen, mikä kussakin tilanteessa edustaa “todellisuutta” sekä siihen, miten tämä todellisuus on tuotettu. Vaikka kirjallisuudesta käytetään yleisemmin käsitteitä heikko teoria (weak theory) ja heikko ontologia (weak ontology), puhumme tässä tekstissä heikosta tietämisestä (Gibson-Graham 2014; White 2005). Haluamme kiinnittää huomion tietämiseen, joka meille käsittää sekä ontologian, eli sen mitä uskomme olevan (olemassa), että teorian, eli käsitteet, viitekehykset ja menetelmät, joiden kautta havaitsemme ja ymmärrämme sitä, mikä on olemassa.
Vihreän kasvun ideologia on esimerkki heikosta kestävyydestä ja vahvasta tietämisestä. Vihreän kasvun ohjelmissa oletetaan teknologian ratkaisevan ympäristöongelmat, jolloin maailmankuvaa voi kutsua teknisrationaaliseksi. Itse nojaamme tutkijoina käytäntöajatteluun, ja osassa suuntauksista tietokäsityksen voi tulkita olevan heikko. Vaikka keskustelu kestävyydestä on tavoittamassa käytäntöteoreettiset pohdinnat, ei ekologia ole juurikaan ollut läsnä tässä ajatteluperinteessä. Koska monet käytäntöteoriat sivuuttavat ekologian, pidämme sitä esimerkkinä heikon kestävyyden ja heikon teorian risteymästä. Toinen esimerkki voi olla anarkismi silloin, kun suuntauksessa ei vahva kestävyys ole maailmankuvan perustana. Vahvan tietämisen ja vahvan kestävyyden risteymään voi sijoittaa ekofasismin ääriesimerkkinä, jossa sanellaan ekologinen maailmankuva.
Vahvan kestävyyden ja heikon tietämisen risteymään sijoitamme moninaiset tietämisen tavat. Meille vahva kestävyys kuvaa maailmaa, jossa ymmärretään kaiken elävän yhteenkietoutuminen. Heikko tietäminen taas tukee sellaista tietämistä (onto-epistemologiaa), jossa pyrimme arvostamaan monimuotoisuutta, osoittamaan uteliaisuutta tuntemattomalle ja ymmärtämään erilaisuutta. Haluamme pyrkiä kohti vahvaa kestävyyttä ja heikkoa tietämistä. Heikko tietäminen kuitenkin saattaa saada niskakarvat pystyyn: Miksi haluaisimme olla heikkoja?
Heikon tietämisen äärellä
Olemme molemmat kulkeneet eri polkuja heikon tietämisen äärelle. Molempien kulkua ovat ohjanneet kenttätyökokemukset ja etnografinen tutkimusote. Koemme, että taustaoletusten avaaminen on tärkeä osa heikkoa tietämistä. Siksi hyödynnämme tässä tekstissä dialogista kirjoittamista (Houtbeckers & Kallio 2019, Kallio Houtbeckers 2020) ja näin avaamme toimeentulon tutkimiseen liittyviä kokemuksiamme ja taustoja.
Eeva: Yksi väitöstutkimukseni odottamaton löydös oli se, miten paljon ihmiset ovat riippuvaisia erilaisista toimeentulon instituutioista, vaikka he haluavat toimia ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla (Houtbeckers 2016). Hain rahoitusta jatkotutkimukselle “Työ kasvutalouden jälkeen“ ajatuksella, että työn käsitteen purkaminen antaisi (osa)ratkaisuja siihen, miten ihmiset voivat toimia ekokriisin aikana, nykyisten instituutioiden osana ja samalla koettaa uudistaa toimintatapoja. Olemmekin kollegan kanssa purkaneet vihertyvän työn käsitettä osana vallitsevia valtasuhteita (Taipale & Houtbeckers 2021). Kuitenkin juuri ekokriisin näkökulmasta työn käsite irtoaa herkästi biosfääristä. Silti murros on käynnissä ja ihmisten on tultava toimeen muuttuvissa olosuhteissa. Siksi käännyin mutkien kautta toimeentulon käsitteen puoleen. Ethan Miller onnistuu teoksessaan Reimagining livelihoods kurottamaan kohti uusia innostavia ilmaisuja, joihin usein tukeudun (Miller 2019). Vaikka työstä puhuminen on sosiaalisissa tilanteissa hyväksyttyä, on etnografialleni ollut hedelmällisempää, mutta myös haastavampaa, seurata toimeentuloa. Toimeen tuleminen on yksilön ylittävä ilmiö, mutta sitä on tapana pitää yksityisasiana. Siksi havainnoinnin lisäksi olen kohdannut eri alojen ihmisiä tutkimushaastatteluissa, joissa he reflektoivat ekologiseen ja sosiaaliseen vahvaan kestävyyteen pyrkiviä hankkeitaan. Kiinnostavaa tämän tekstin kannalta on se, että monelle omaehtoinen hanke on luonut mahdollisuuksia yhdistää muunlajista todellisuutta ihmisenä olemiseen ja toimeen tulemiseen.
Galina: Samaistun näihin kuvaamiisi kokemuksiin. Oma väitöskirjani ruokapiiritoiminnan, kumppanuusmaatalouden ja muiden markkinalogiikkaa pakenevien vaihdannan muotojen parissa toi minut työn arvottamiseen liittyvien kysymysten äärelle (Kalllio 2018). Havaitsin, kuinka paljon näkymättömiin jäävää työtä ruuan tuotanto ja hankinnan organisointi vaativat — niin ihmisiltä kuin muunlajisilta toimijoilta. Tästä havainnosta syntyi jatkotutkimushankkeeni “Näkymätön työ uudistavassa maataloudessa” (Näkymä 2020), jossa lähdin etnografian keinoin jäljittämään, millaista ja keiden kaikkien työtä uudistava maatalous edellyttää, sekä millaisia ovat toimeentulon mahdollisuudet ja mahdottomuudet uudistavassa maataloudessa. Mitä kauemmin vietin aikaa kenttätöissä, sitä vahvemmin ymmärsin, kuinka kokonaisvaltaista, monimuotoista ja yhteenkietoutunutta uudistava maatyö on ja kuinka monitahoisia ovat monilajiset suhteet, jotka mahdollistavat ja ylläpitävät ruuantuotantoa. Törmäsin kuitenkin hyvin pian siihen, että vallitsevat maan hoitoon ja talouteen pureutuvat tutkimusasetelmat päätyivät kaventamaan molemmat osa-alueet määrällisiin mittareihin ja indikaattoreihin, kuten hiilensidontaan, kannattavuuslaskelmiin, tai maaperän kemiallisfysikaaliseen koostumukseen. Mutta sitä, miten uudistavuuteen pyrkivät viljelijät tasapainottelevat maan ja talouden tarpeiden välimaastoissa on hyvin vaikea “ottaa haltuun” ja esittää mallina, kaaviona tai indikaattoreina. Toimeentulon mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien — toimeen tulemisen — kompleksisuuden kuvaaminen taas ei ole ratkaisuja ja innovaatioita peräänkuuluttavien rahoittajien toivelistalla. Kokemuksistamme ammentaen, olemme yhdessä tutkineet kuinka ihmiset tasapainottelevat moninaisten tekemisen ja olemisen kanssa omaehtoisessa ruokataloudessa ja pohtineet työn ja toimeentulon monimuotoisuutta, mikä näyttäytyy väistämättä kytkeytyvän ekologisen monimuotoisuuden materiaaliseen todellisuuteen (Kallio & Houtbeckers 2021).
Eeva: Materiaalisen todellisuuden lisäksi omaehtoisuus on mitä suurimmissa määrin myös kielikysymys: ihmiset voivat luoda kieltä joka palvelee heidän pyrkimyksissään. Kirjoitimme kanssasi kielen merkityksestä kirjanluvun teokseen Planeetan kokoinen arki, jonka ovat toimittaneet Senja Laakso ja Riikka Aro (Kallio & Houtbeckers 2022). Kirjan viimeistelyvaiheessa kielentarkastaja ehdotti muutoksia, joissa tuli näkyväksi vallitsevat tavat puhua toimeentulosta. Pyrimme tekstissä tekemään näkyväksi moninaista taloudellista toimintaa ja ei-rahallista vaihdantaa yhtenä tasavahvana olemisen tapana rahatalouden rinnalla. Kielenhuoltaja selvitti sinnikkäästi kömpelöitä ilmaisujamme, mutta muutosten jälkeen rahatalous oli saanut suuremman roolin toimeentulon lähteenä, kun taas ei-rahalliset toimeentulon muodot oli (tahattomasti) marginalisoitu. Korjasimme kohdat osoittamaan, että omassa tutkimusaineistossamme toimeentuloa muodostuu sekä rahatalouden että ei-rahallisen talouden piirissä. Näistä muodostuu yhdessä ja erikseen virtoja, sivuhaaroja ja suvantoja. Osa yhtyy vallitsevaan suuntaan, kun taas osa luovii vastavirtaan.
Galina: Koska teemme tiiviisti töitä yhdessä, tuntui luontevalta perustaa Untame tutkimuskollektiivi tukemaan yhteistyötämme, joka kurottaa käsitteellisen tutkimustyön yli yhteiskunnalliseen keskusteluun. Untamessa ajatteluamme ja toimintaamme ohjaa vahva kestävyys ja heikko teoria. Näiden avulla pyrimme ymmärtämään paradigmanmuutoksia ekokriisin aikana. Työskentelemme talouden, työn, toimeentulon, maasuhteiden ja monimuotoisuuden teemojen kanssa tutkien muiden muassa uudistavan maatalouden ja omavaraisuuden ilmiöitä. Yhteistyömme perusta on menetelmällinen ja siksi tarkastelemme myös tiedontuotannon prosesseja (Kallio & Houtbeckers 2020). Heikon tietämisen äärellä joudumme kysymään: Millaisia oletuksia talouden ja toimeentulon tutkimuksen taustalla on ja miten tehdä niitä näkyväksi?
Toimeentulon monilajinen perusta
Emme usko, että voimme aidosti ymmärtää toimeentulon monilajista perustaa pelkästään vahvan kestävyyden puitteissa. Tarvitaan heikkoa tietämistä. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että tiedämme ja tiedostamme eri tavoin. Toimeentulo mielletään oletusarvoisesti palkkatyöksi, vaikka toimeen tulemisen tapoja on (ollut) monia.
Nykypäivänä hyvinvointivaltion turvin luodut instituutiot, kuten palkkatyö, sosiaaliturva ja eläkkeet mahdollistavat kestämättömien tuotanto- ja kulutustasojen ylläpitämisen, mikä palvelee maapallon asukkaiden vähemmistöä. Nämä vallitsevat toimeentulon mallit perustuvat luonnon antimien riistoon, ylläpitävät joidenkin väestöryhmien hyödyksi koituvaa talouskasvua ja muuntavat energiaa muotoon, jota ei voi enää hyödyntää elämän ylläpitämiseen (Barca 2020).
Vallitsevana pidettyä taloutta kuitenkin haastetaan monissa keskusteluissa. Talousjärjestelmiä tutkinut ekofeministi Ariel Salleh osoittaa, miten yhteiskunnat rakentuvat ekologiselle velalle (Salleh 2009, 24). Taloudellisessa puhe- ja toimintatavassa toimijuus määritellään palkkatyönä ja yrittäjyytenä. Kuitenkin niistä koituvat hyödyt jaetaan vain harvoille, kun taas kustannukset jaetaan kaikille. Tämän “tuottavan työn” mahdollistaa uusintava työ, jota usein tekevät naiset tai siirtolaiset palkatta kotitalouksissa tai pienellä palkalla julkisella sektorilla. Teollisen työn puhetapa ei siis huomioi työksi ihmisten hoivaa toisiaan ja muunlajisia kohtaan. Vaikka arvoa muodostuu, sitä ei (voi) mitata rahassa. Molemmat edelliset työn muodot ovat mahdollisia, koska ne perustuvat ekologiaan. Siinä toimijuutta on energialla, joka ilmenee muun muassa kasveissa ja ravintoverkoissa. Energian syklisissä virroissa syntyy metabolista arvoa, mikä tuottaa uudelleen elämää. Tämä järjestelmä kutsuu ajattelemaan toimeentuloa osana elämän ylläpitämistä ja säilyttämistä.
Feministiset ja elävän talouden tutkijat osoittavat, että esimerkiksi moninainen työ ja organisoituminen sekä ei-rahallinen vaihdanta ja lainat kannattelevat sitä, mikä mielletään taloudeksi. Palkkatyö, yksityiset yritykset, raha, yksityisomistus ja yksityiset pankit ovat näin ollen vain jäävuoren huippu kaikesta siitä taloudellisesta toimeliaisuudesta, jota ihmisyhteisöissä on. Silti usein talous viittaa tietynlaiseen, mitattavaan rahatalouden toimintaan. Kuitenkin vapaaehtoistyö, osuuskunnat, lahjat, yhteisvauraus ja korottomat läheisiltä saadut lainat ovat yhtä lailla taloutta – tilanteesta riippuen jopa määrällisesti yleisempää (Gibson-Graham ym. 2019).
Yhä useampi tutkija ja ajattelija viittaa alkuperäiskansojen tietoon hahmotellessaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä toimeen tulemisen muotoja pohjolassa. Esimerkiksi Kai Vaara kysyy esseessään millaista olisi prosessiorientoitunut toimeen tulemisen malli, jossa hyödynnettäisiin paikallista tietoa (Vaara 2020). Monitahoisessa ja uusia ajatuksia herättävässä taulukossa Vaara esittelee toimeen tulemisen muotoja itsestä kohti laajempaa maailmassa olemista sekä eri elämän piireissä (kulttuurinen, sosiaalinen ja fyysinen).
Alkuperäiskansojen tietokäsitykset kytkevät ihmisyksilöt osaksi monilajisia yhteisöjä ja moninaisten elämänmuotojen kerrostumia. Tällainen ymmärrys kutsuu hahmottelemaan toimeentulon kysymyksiä ylisukupolvisesti. Monet alkuperäiskansojen tietokäsitykset pohjaavat perimätietoon, joka kantaa mukanaan eetosta esivanhempana olemisesta. Kokoelmateoksessa Millainen esivanhempi haluat olla? useat alkuperäiskansayhteisöjen jäsenet ja tutkijat hahmottavat esivanhemmuuden monilajisena: mikrobit, sienet, kasvit ja eläimet olivat esivanhempiamme, emmekä tulisi toimeen ilman heitä nykyhetkessäkään (Hausdoerffer ym. 2021). Toisin sanoen, tässä ja nyt hetkessä esivanhemmuus ulottuu yli ihmisen, ja kytkee meidät yhtäältä menneisyyteen ja toisaalta tulevaisuuteen. Kirja saa pohtimaan, miten hankkia toimeentulo siten, että se mahdollistaa hyvän elämän niin ihmisille kuin muille maan asukeille? Miten esivanhempamme tulivat toimeen? Millaisesta toimeentulosta lapsemme ja lapsenlapsemme haaveilevat? Millaisia mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia tulevaisuuden sukupolvilla on tulla toimeen?
Vahvan teorian tekstissä tarjoaisimme tässä kohtaa vastauksia näihin kysymyksiin ja toimintaohjeita siitä, miten kuvaamamme monilajinen toimeentulo saavutetaan. Heikon tietämisen ohjaamana emme kuitenkaan voi tai halua tarjota yksiselitteisiä vastauksia siihen mitä tulisi tehdä. Olennaisempaa on tarkastella miten eri tavoin voimme tulla monilajisesti toimeen. Esimerkiksi ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömien instituutioiden korvaaminen toisilla, “vahvasti kestävillä” instituutioilla, perustuisi edelleen vahvan tietämisen malliin, jossa toimeentulon vaihtoehdot ovat ylhäältä ohjattuja. Vaikka universaali perustulo voi olla mallina perustellumpi kuin palkkatyöhön perustuva sosiaaliturva, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että vahvan tietämisen vallitessa vallassa olevat tahot olisivat aidosti valmiita luopumaan massojen kontrollista.
Viimeistään tässä kohtaa lukija saattaa odottaa varmuuden pilkahdusta. Kohta kirjoittajat kuitenkin kertovat millaisiin toimeentulon malleihin tulevaisuudessa tulisi pyrkiä, eikö vain? Eiväthän päättäjät voi tehdä päätöksiä, tutkijat tarjota ratkaisuja, koulut kouluttaa uutta työvoimaa, jos emme nimeä tulevaisuuden aloja ja ehdota toimintastrategiaa toimeentulon vihreälle siirtymälle. Ja kuitenkin väitämme: vahvan kestävyyden tavoittelu tarvitsee heikkoa tietämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa epävarmuuden sietämistä ja lukuisten erilaisten vahvaa kestävyyttä edistävien toimeentulomallien tunnistamista.
Horjumista periferian keikahduspisteessä
Tutkiessamme toimeentulon kysymyksiä olemme huomanneet, että yhteinen oleminen elämän verkossa ja heikko tietäminen kytkeytyvät toisiinsa. Emme tiedä miten heikko tietäminen vakiinnutetaan osaksi yhteiskunnallista, poliittista ja tieteellistä ajattelua. Ehkä sellaisen vaatiminen on osa vahvan tietämisen viitekehystä? Mutta tunnemme, että heikko tietäminen kutsuu laajentamaan menetelmiä, joilla pyritään ymmärtämään kaiken elämän edellytyksiä ekokriisin aikana. Pelkkä tiedon määrän lisääminen ei ole onnistunut saamaan aikaan tarvittavia muutoksia. Siksi lienee tarpeen pysähtyä ja tarkastella millaista tietoa tuotetaan ja millä tavalla olemme itse osa näitä tiedontuotannon prosesseja.
Olisi myös tärkeää tunnistaa, miten eri tavoin joudumme tasapainottelemaan moninaisten tarpeiden välimaastossa ja vaihtelevissa olosuhteissa tullaksemme toimeen. Ristiriidoille antautuminen ja tietämisen horju(tta)minen voivat paradoksaalisesti avata uutta olemisen ja tekemisen tilaa. Heikkoon tietämiseen nojautuminen saattaa sysäistä liikkeelle muutoksen virran. Tarkoituksemme ei ole kuitenkaan tuottaa vastakkainasettelua heikon ja vahvan tietämisen välille, vaan korostaa tietämisen moninaisuutta; parhaimmillaan heikko tietäminen voi toimia työkaluna ja mahdollistaa kaksinapaisesta ajattelusta luopumisen. Heikko tietäminen tekee todellisuudesta monitahoista ja tasapainottaa vahvaa “yhden totuuden” tietämistä.
Monet saattavat kuitenkin ajatella, että heikon tietämisen tie ei ole poliittisesti mahdollinen. Kokemuksemme on, että heikko tietäminen tulee helposti jyrätyksi, koska se ei anna toivottuja vastauksia. Heikko tietäminen virittää toiminnan ymmärryksen, kuvaamisen ja esimerkkien äärelle, mutta sitä on ollut vaikea kääntää suoriksi toimintaohjeiksi, joita seuraamalla edetään lineaarisesti pisteestä toiseen. Joillekin heikko tietäminen voi edustaa hyvillä aikomuksilla kivettyä tietä, joka johtaa kollektiiviseen kaaokseen.
Uudenlaisten yhteiskunta- ja talousmallien mielikuvittelu rajautuu usein juuri tietämisen varmuuteen. Vallitsevassa ilmapiirissä muutoksen vaatiminen, tuntuu edellyttävän sitä, että tulisi tietää millainen muutoksen jälkeinen maailma on ja millaisin ratkaisuin siihen päästään. Rebecca Solnit kirjoittaa teoksessaan Miehet selittävät minulle asioita siitä, miten tulevaisuus on aina pimennossa (Solnit 2019). Hänelle tuntematon tulevaisuus on toivon lähde, ei epätoivon. Yhtäällä toiminta voi epäonnistua riiston estämisessä, kun taas toisaalla tuo epäonnistuminen luo uutta toimintaa, joka voi johtaa riistäjien vetäytymiseen.
Koemme sekä lohdullisena että lohduttomana sen, että keikahduspisteet voivat tulla vastaan yllättäen arjen toiminnan saavuttaessa vipuvoimaa (ks. myös Meadows 1999). Tällöin vallitsevat asetelmat, instituutiot, tai ajatus- ja puhetavat saattavat ottaa nopeastikin uuden suunnan. Nykyiset tapamme hankkia toimeentulo saattavat kääntyä mahdottomiksi tulevaisuudessa. Toisaalta mahdottomana pitämämme toimeentulon mallit voivat tulevaisuudessa olla valtavirtaa.
Heikko tietäminen voi olla pelottavaa, sillä se edellyttää sen myöntämistä, ettei tiedä. Myös vahva tietäminen voi aiheuttaa peruuttamattomia keikahduksia. Hyvin todennäköisesti joudumme täällä pohjolassakin jossain vaiheessa horjumaan tullaksemme toimeen. Miksi emme siis opettelisi tasapainoilemaan heikon tietämisen keinoin? Ehkä voimme horjutessa oivaltaa, että vaatii vahvuutta olla heikko.
Kiitokset
Taulukkoa on ollut kanssamme luomassa Timo Järvensivu osana Untame-kollektiivin tapaamisia.
Viitteet
Barca, Stefania. (2020). Forces of reproduction: Notes for a counter-hegemonic anthropocene. Cambridge University Press.
Gibson-Graham, J. K. (2014). Rethinking the economy with thick description and weak theory. Current Anthropology, 55(S9), 147-153.
Gibson-Graham, J. K., Cameron, Jenny, Healy, Stephen, & Talvikallio, Eeva. (2019). Elävä talous–Yhteisen tulevaisuuden toimintaopas. Tampere: Vastapaino.
Kallio, Galina & Houtbeckers, Eeva. (2021). Omaehtoinen ruokatalous – moninaisia ja mullistavia suhteita, Ruralia, 1/2021. 11-12.
Hausdoerffer, J., Hecht, B. P., Nelson, M. K., & Cummings, K. K. (Toim.). (2021). What Kind of Ancestor Do You Want to Be?. University of Chicago Press.
Houtbeckers, Eeva. (2016). Mundane Social Entrepreneurship: A Practice Perspective on the Work of Microentrepreneurs. Doctoral Dissertations Series, 171/2016. Helsinki: Aalto University Publication.
Kallio, Galina 2018. The Visible Hands – an Ethnographic Inquiry Into the Emergence of Food Collectives as a Social Practice for Exchange. Doctoral Disseration Series, 170/2018. Helsinki: Aalto University Publications.
Kallio, Galina & Houtbeckers, E. (2022). Kuluttajakansalaisen kritiikistä omaehtoiseen toimijuuteen ruokataloudessa. Teoksessa: Planeetan kokoinen arki: Askelia kestävämpään politiikkaan, toim. Senja Laakso ja Riikka Aro, 215-230. GAUDEAMUS.
Kallio, Gallina & Houtbeckers, E. (2021). Omaehtoinen ruokatalous–moninaisia ja mullistavia suhteita. Ruralia Instituutti/Helsingin yliopisto, 2021(1).
Kallio, Galina & Houtbeckers, Eeva. (2020). Academic knowledge production: framework of practical activity in the context of transformative food studies. Frontiers in sustainable food systems.
Katajavuori, Maria. (2022). Valas lasimaljassa. Miten vangitsemme itsemme ympäristötuhon ansaan. Atena.
Meadows, Donatella. (1999). Leverage points. Places to Intervene in a System, Sustainability Institute, 19.
Mustonen, Tero. (2014). Window in the skies: indigenous memory, resistance and experience of Eurasia and the onslaught of resource extraction in the Arctic. Nordia Geographical Publications, 43(1), 67-73.
Miller, Ethan. (2019). Reimagining livelihoods: Life beyond economy, society, and environment. University of Minnesota Press.
Julkaistu Elonkehässä lokakuussa 2022
8
Julkaistu Elonkehässä lokakuussa 2022 Ruuska, Toni & Heikkurinen, Pasi. (2019). Kohti syvävihreää ilmastoagendaa. Elonkehä,
2/2019.
Salleh, Ariel. (2009). Ecological debt: Embodied debt. Teoksessa: Eco-sufficiency & global
justice: Women write political ecology, toim. Arial Salleh, 1-40. Pluto Press: London
Solnit, Rebecca. (2019). Miehet selittävät minulle asioita. S&S.
Taipale, Tiina & Houtbeckers, Eeva. (2021). Kestävyysajattelu ILO: n vihreän työn raporteissa ja työelämän tutkimus kestävyyssiirtymässä. Työelämän tutkimus, 19(1), 5-30.
Vaara, Kai. (2020). Rahataloudesta toimeen tulemiseen. Futura, 3, 59–62.
Eeva Houtbeckers 
Leave a comment